HOITO-OHJEET

HOPEAKORUT

Hopeakorujen materiaali on sterling, eli pitoisuudeltaan 925 (92,5%) hopea. Hopeakorut  tummuvat väistämättä hiljalleen. 

Voit hidastaa tummumista käsittelemällä ja säilyttämällä koruja oikein. Vältä sormilla koskemista mahdollisimman paljon. Ihon rasvalla on tummumista nopeuttava vaikutus, joten pyri käsittelemään koruja pitämällä kiinni esimerkiksi korvakoruja koukuista.  

PUHDISTUS

Voit pestä rasvan ja lian kuumalla vedellä ja astianpesuaineella, mutta älä hankaa koruja millään tai käytä aineita joissa on hankaavia ainesosia.  Perus  Fairy on hyvä, poistaa rasvan ja toimii hyvin. Vältä sellaisia pesuaineita, missä on käsiä tai pintoja hoitavia aineita.

Märkänä pöydälle jätetty koru saattaa kuivuessaan jättää pisaroiden kohdalle läiskiä, joita voi olla vaikea saada pois enää pesemällä. Voit painella korun puhtaaksi pehmeällä pyyhkeellä tai paperilla (pyyhkiminen naarmuttaa korun).

Voit kokeilla poistaa pieniä tummentumia silmälasienpuhdistusliinalla tai hopean kiillotukseen tarkoitetulla liinalla.

En suosittele netin kätköistä löytyviä ohjeita, kuten folio-ruokasoodaa, hammastahnaa yms. Kysy mieluummin ensin minulta, ettei korun pinta mene pilalle. Nämä ohjeet on usein alunperin tehty rouheammille hopeaesineille, kuten ottimille.

SÄILYTYS

Hopeakorut kannattaa säilyttää omassa rasiassaan tai muutoin ilmatiiviisti esim. minigrip-pusseissa, tämä hidastaa tummumista. Yksi erinomainen säilytystapa on pakastin, mutta tällöin on huomioitava kosteuden tiivistyminen korujen pinnalle kun kylmä esine otetaan taas lämpimään. 

MUITA VINKKEJÄ

​Laita hiuslakka ennen kuin laitat korvakorut, tai ota korut pois lakan laiton ajaksi. Huomioi, että lakkaa varisee myös kaulakoruihin tai rintakoruihin ja riskuihin.  Hiuslakka lähtee pesemällä, mutta voi olla haastava saada pois. . 

​Hopeakorut pysyvät vuosia kiiltävinä oikein hoidettuna ja pidettynä. Jos kuitenkin tummentumaa on paljon kannattaa korut viedä ammattilaiselle puhdistettavaksi. 

​Voit aina kysyä korun puhdistuksesta ja huollosta minulta! 

KUVAKORUT

Kuvaosa on koivuvaneria, jossa päällä vesiohenteinen lakka. Puuosa kestää hyvin kosteutta ja aurinkoa, joskaan en suosittele korun kanssa suihkuun tai saunaan menemistä. Testauksessa se ei kuitenkaan ole miksimään mennyt kun on suihkussa ja saunassa käynyt, mutta omalla vastuulla :).

Jos koruun tulee tahra, voit hellästi kokeilla poistaa sen kostealla liinalla (pelkällä vedellä).